Tanssi minulle maisema kylmään veteen ja
luoteesta saapuvaan uuteen lumeen
Muuttolintujen aikatauluun selin ja venyen
kuin kesähius
Tanssi jääkaapin takana ohuena pölynä
kun talo on jätetty tuuleen
mäyrä muuttanut sisään
vuosirenkaat ja koin käytävät
Tanssi minulle pieni tanssi, joka
mahtuu kynnen alle surutta
kerää kokoelma
jäkälää ja pieniä siipiä
Luule minua alkuperäiseksi ja ylläty kun kuulet
että olenkin uusi
tulin eilen tuota tietä pitkin
samasta ovesta ennen iltaa
Käännä kello
pakasta aikaa myöhemmäksi
raasteena ja valittuina paloina
Saata ystäviä pysäkeille
lainaa
ja unohda palauttaa
Nojaa nurkkaan tienvarsitanssi
niin että nenän kulma taipuu
ja puuska avaa oven
Ole latvasta juureen saakka tietämättä tulevista unista
Kysy minulta mikä on viisainta minkä tiedän
vastaan
Ihminen on elävänä syntymämerkki
kuolleena multamaha
Tosi on toisia varten leikki leikkiville
-Tuija-
Minun sisälläni odottaa
monta pientä tanssia.
Sanoin väärin
Eivät ne ketään odota
(ja osa niistä on suuria)
Mutta siellä ne ovat
olemassa.
Osalla on siivet
Osalla multaiset varpaanvälit
Yksi syö evääksi sammalta
Toisen hampaat haukkaavat jäätä.
Minun osani on helppo:
Pysähdyn.
Kuuntelen.
Tunnustelen.
Olen itselleni olemassa,
Tanssit väikkyvät verkkokalvolla,
etuilevat jonossa,
vetävät toisiaan saparoista,
puskevat esiin sormenpäistä.
Pysähdys liikahtaa
maisema venyy
hetki hengittää
minä tanssin.
-Leena-
Ne löytyvät aina yllättäen
vaikka niitä etsitäänkin tositarkoituksella
En ole varma
mikä meidät pysäyttää
(tiedätkö sinä?)
Poluilla liike on kuin pyyhkisi pölyjä itsestään
Kantapäistä puskeutuvat juuret, sormenpäät
synnyttävät
Kesäpesää, samalla kun maisemien matot leviävät
allani
Ja olenko muistanut kertoa, että kameran napse on
minulle näiden näyttämöiden sydänääni?
-Leena-
Kysyit tiedänkö mikä meidät pysäyttää
tiedän vähän mutta en kokonaan
Siinä kohdassa kasvuolosuhteet täyttyvät
on ajatukset läpäisevä maa
tuulinen tuulensuoja
Joinain päivinä puolivarjossa aurinko ripottelee
harkittuja pisteitä kämmeniin ja hiuksiin
Maisema kulkee edellä avaa meille huoneita
tänään löysimme suuren salin ja
joen vettä lusikoivan sillan
Kuvan itämisaika vaihtelee
yön yli niiden pitää vetäytyä
tiivistyä ja imeä kaikki maku
Aamulla itää uusin silmin
Tallenna nimellä
sammalkuorrutteiset eteisen seinät
tiheästi hengittävä kuusikko
veden äkillisen pakenemisen jäljet
Tanssin väri tänään nuori paju
Suuren salin katolla kulkee kaukojuna
sisällä läpinäkyvät matkustajat
Kerro minulle missä tanssi asuu
sieltä joestako sen poimit?
-Tuija-
Lampien vedet käyvät ruutanan aikaa
sitten sammakon lasten
sitten sorsien
elokuussa lepakoiden
Lampien vedet ruskeina ja vihreinä
vapautuvat sulavan kannen alta
puroilevat läpinäkyvinä
Sen puron pohjassa makaavat harmaat leivät
ne hioutuvat kuin keisarilliset timantit
Lasken luuni veteen
kuinka ne voivat kellua
keuhoputkeni tiheä metsä vaimenee
ja sen läpi juoksee tuulien tuuli
Lammen laitoja ujostuttaa äkkisyvän mahdollisuus
-Tuija-
Puut joihin olemme päätyneet
(retkeilijäin muistilista):
- puu suossa
- puu ilmassa
- puu kelluvana
- puu pystyssä
- puu pötköllään
- puu, jossa on kastemato
- puu, jossa vain kanto
- puu, jossa voi roikkua
- puu, jossa voi seisoa
- puu joka taipuu, vaan ei katkea
Johtopäätös 1: Tykkäämme puista.
Johtopäätös 2: Paljon on puita löydetty.
Johtopäätös 3: Vielä on puita jäljellä.
-Leena-
Vedet joihin olemme päätyneet
(otteita retkeilijäin muistilistalta)
- vesi yksinäisen sorsan lammessa
- vesi taivaalta lumena vasta seuraavana päivänä
- vesi jään ja lumen välissä
- vesi valkoisen kannen alla tässä ihan lähellä
- vesi joutsenen kotona
- vesi tulvan jälkeen joessa
- vesi, joka antaa peilin
- vesi metsässä tehden pieniä saaria
- vesi yöpaidan helmassa
- vesi tässä illassa
Johtopäätös 1: Kastuminen ei haittaa.
Johtopäätös 2: Joskus kastuminen on olennaista.
Johtopäätös 3: Märätkin kengät kuivuvat.
-Tuija-
Kuvat: Tuija Laine & Ida Romppainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti