Ensimmäinen luontonäyttämö: kallio
En tee pesää.
En mitään pysyvää.
En pistä tikkua ristiin,
en raivaa, en suunnittele, en rakenna.
Minulla on
mutapohja
äkkisyvä
suonsilmäke.
Heinänkorsia ja kuolleita lehtiä selkämyksen täydeltä.
Minulla on vatsana veneenpohja, korkokenkänä kannon lahous,
hämähäkinseittiä silmäripsissä.
Maadun ennen kuin juurrun,
tanssin ennen kuin pysyn pystyssä,
lennän ennen kuin kaadun.
Olen puuhun pursuava
vihreän aavistus.
Katso äkkiä,
vielä nyt olen tässä.
-Leena-
Tiesitkö että lähetin sinulle postia
kirjekuoren joka on suljettu vaahterannenäliimalla
Sen sisällä
(voin kertoa ettet sitten ylläty)
on silkkipaperista taiteltu maisema
se avautuu täyteen mittaansa kulmasta vetämällä
Kun on ensilumen hetkellä paikallaan metsässä
tekee silmiään siristäen tarvittavat taitokset
ehtii viikata taitella laskostaa koko maiseman talteen
Kirjekuoren sulkeminen on tehtävä kylmin sormin ettei mikään ehdi sulaa
juostava lähimmälle pakastelokerolle ja laitettava kuori äkkiä lokeroon
se on pakastekuivattu jaettu luontokokemus
Hetki on melko lyhyt kun kaikki silkkipaperistuu
noin kahden hengityksen mitta
jos sen antaa mennä ohi
oksat muuttuvat tuulessa kiliseväksi lasittamattomaksi posliinisaveksi ja seuraavana oksilta valuu kermajäätelöklönttejä niskaan
Avaa varoen ja kylmin sormin
-Tuija-
Kaupunki yrittää imitoida metsää
se laittaa reiteille puiden juuriksi reunakiviä joihin kompuroida
reunakivi ei jousta siinä ei kasva sienistö
se pitää äänen vain kun se tyhjentää jonkun renkaan terävällä kulmallaan
Lätäkköön ei kukaan huku eikä se upota kuin valepohja
Tori ei ole oikea kivikko
Kaupunki levittää kaikkialle mustan läpäisemättömän maton
imurointi riittää muutoin huoltovapaa
sammaleeseen verrattuna tekee pahaa jälkeä polviin ja poskivillaan
Joka puolelle ripotellaan metallista uutta vesakkoa ilman sivusuuntaisia oksia
ylhäällä sinikeltapunavalkomusta latva lukee vaikkapa stop tai on hailakka hahmo toisen kättä pitelemässä voi myös olla ajastettu valo joka ei ymmärrä hämärän asteita
Ei liaaneja
ei suuria kierrettäviä kiviä
ei maassa lepääviä runkoja
kukaan ei laula kuin pajulintu
Annetaan olla, katsotaan sitä ikkunasta viisitoista vuotta liikkumatta ja hengittämättä maton alta työntyvät sinne lakaistut roskat leijonanhampaat ja keltanot ratamot karhunköynnös kurtturuusu
Pihlaja kasvaa liikennemerkin sisältä
liikennevalot vaihtavat äänensä lehtopöllöön
Lehmukset muuttuvat tuuheiksi kun kukaan ei saksi niiden sääriä sileiksi
Hämähäkit saavat verkkonsa valmiiksi
Happi kulkee naavaliaaneissa ja meissä
katsomme pronssisen presidentin varpaan välistä työntyvää pientä vaahteraa ja pulun tekemää pesää olkapäällä
-Tuija-
Toinen luontonäyttämö: kivien ympyrä
Korvantakakirjastossa ajatusten poistomyynti
teen tilaa uusille aineistoille
ja polkuja pölyn lentää
.
Tulitikkurasiassa on taivaan halki juossut valojuova
ritarin ja amiraalin loukatut siivet
huonosti lausuttuja vieraita sanoja
jotka tarkoittavat sitä radioasemien välille jäävää tilan tuntua avaraa suhinaa
sarvikuonokkaan jylhä panssari
entisen presidentin aikaisia rahoja
tukkimiehentäin muistelmateos lyhennettynä
poskesta irrotettuja hien litistämiä orvokkeja
maitohorsmaviikset
alikulkutunnelin tunnelma
ohje kuinka kasvattaa pysäyttävät kulmakarvat
-Tuija-
Kivi viittilöi luokseen
se ei kuule omia ajatuksiaan
sen kylkiä huuhtoo jatkuva virran pauhu
Meille se sanoo
valitkaa vasen reitti
Jos metsässä jokin voi olla kulman takana
niin tässä
pieni yhden hengen saari
Joltain kannon taskuun unohtunut ongenkoho
Ehkä yhden hengen saarella saattaa asua
pohjoismainen erakkoapina
vetäytyneenä lukemaan kirjallisuuden klassikoita
kasvattamaan karvapeitettä
kypsyttämään kymmentä mustikkaa
hyräilyin
lämpimin hönkäyksin
lepänkävyistä tehty kruunu päässään
se pohtii retkiluistelun mahdollisuuksia
tasapainoa
oman tarinansa arvaamattomuutta
ja laumaeläimen tilantarvetta neliömetreinä
-Tuija-
Piirrä minuun viiva.
Ja toinen.
Ja kolmas.
Ja sitten:
Väritä!
Väritä ihan kaikki,
päästä varpaisiin,
lattiasta kattoon,
anna mennä ääriviivat,
paperin reunat paukkuvat,
väritetään kaikkea kaikkialle
tehdään meistä uusia,
villejä, valtoimia,
rakkaudesta räjähtäneitä.
-Leena-
Ensimmäinen runotaukoeväs: puolukkakiven nokka
Leikitäänkö tänään ikuista kesää?
Tyhjennetään vaatekaapit kengistä
ja heitetään parvekkeilta tuuleen
kaikki housut.
Mekot saavat jäädä
(meille kelpaavat myös pitkien ihmisten paidat)
ja sitten leikki menee niin,
että me vain juostaan!
Metsä on lämmittänyt meille neulasmatot
pihka kimmeltää sulaessaan
ja hiki tekee juoksijan niskaan kiehkuraa
Perhonen luulee meitä kukiksi,
ja me leikimme itsemme perhosiksi.
Leikki kiertää kaikki polut,
juoksee pohkeisiin virtaa
kehrää jalkapohjiin likaa
joka pestään ei milloinkaan
ja me juoksemme
ja nauramme
ja onni on meidän
-Leena-
Kolmas luontonäyttämö: mustikanvarpujen seassa
Kämmenen viivojen välisillä alueilla on kaavoittamatonta korpea
jokisuistoa ja kamalan pienten dinosaurusten pesimäalueita
televisioantenneja ilman virkaa
hometta kasvavia joutilaita sohvia
toteutumattomia kulkusuuntia
Ei auta vaikka pesisi kätensä
Kämmenen selällä tuulee ja vähitellen
muodostuu dyynejä
iho kinostuu
siniset joet nousevat näkyville
kuin halkeamat kivijalassa
Viritän riippukeinun sormien väliin ja kuuntelen kun elämänviivaa ajaa
paikkaansa alituiseen vaihtava tivoli
-Tuija-
Toinen runotaukoeväs: vielä isomman kiven nokassa
Vihreässä ilmataskussa
minä varovasti hengitän
solmin itseni turvaan
Vihreässä välitilassa
en ole kala enkä lintu
vaan viritetty jänne
ja värisevä lihas
Vihreällä pysäkillä
minä kellun ja uppoan
hetki hajoaa,
halkeaa,
häviää.
Vihreässä avaimenreiässä
olen kurkistus
olen karkulainen
olen väärin ja oikein,
perillä ja poissa.
-Leena-
Neljäs luontonäyttämö: lammen laita
Kuljemme silmät auki, huomaamme
yhteensattumia, kietoutumisia, värien liittoja.
Puuta halaavaa, menneen kesän ruohoa
Hapertunutta jäätä "kestäisikö se minua vielä, jos vaikka ryömien menisin?"
Valon piiloleikkiä majassa "voisiko siellä tanssia, ainakin matalana?"
Rantaheinikko kastelee lenkkarit molemmilta
(ne samat joilla liukasteltiin varoen myös talvelta huhtikuuhun unohtuneet jäätiköt)
Sillä yhteispäätös: näillä retkillä ei goretexilla ole sijaa.
Rantavedessä muljahtaa joku
haluamme ajatella että se saattaisi olla piisami
(eikä pelkkä kala)
Puunrunko on karhea kämmenen tarttua
se taipuu tanssiksi, ja minä
taivun maisemaksi
-Leena-
Jos se olikin vesimyyrä tai rapu? Mietin niiden oveluutta, selkeää suunnitelmaa jättää meidät arvailemaan.
Mietin myös metsien näyttämöitä,
kuinka ne tulevat aivan puun takaa polun mutkassa suoraan eteen,
ehkä kaikki eivät näe niitä.
Mietin niitä joutsenia, jotka sulkivat lammen retken ympyräksi
ja sitä laskeutumishuminaa mietin, kuinka se heitti meihin silkan häkeltymyksen.
Ihmeelliset valkoiset lentokoneet.
Mietin kuinka lyhyt aika on toppahousuista kurjen paluuseen
ja kurjen paluusta kesäkurpitsaan ja kesäkurpitsasta toppahousuihin.
Mietin tulevia vesiä, nuppuja, keskipilviä, retkieväitä ja reittejä kohti maisemaa.
-Tuija-
Palatakseni siihen kun lammen laitamilla oli vielä jäiset polut keräsimme kevätmerkkejä kuin tarroja
Lähettelimme toisillemme vuokkoja hämähäkkejä leskenlehtiryppäitä
pajun kevään ääntä pelästyneitä keltaisia kissoja
Siinä lehdettömyydessä lämmin aika on vielä avaamaton purkki
jonka luulee sisältävän niin paljon taipumista kevyttä juoksua ja venymistä
kaiken ehtii ja ei kuitenkaan
Nyt se on tyhjänä maakellarin hyllyssä latautumassa
pienet siirat lämmittelevät sen hiipuvassa pohjavalossa
Raotan uuden purkin kantta tässä on vähemmän odotusta venymisestä enemmän katselutilaa ja pitkiä hengityksiä
Aloitan uudet tarrat
Keräiletkö mielummin myrkkysieniä vai aamusumuja vai hallan halaamia nurmia?
-Tuija-
Oksa on loimi lehti on kudetta
kangas on harvaa
keskeneräistä ja vinoa joka suuntaan
sen läpi voi katsoa viidakon iltapäivää
Puolivilli piilolinssikäs ylittää rotkon jonka toisella puolen se tyhjentää puolukkapalmut kypsistä ja raaoista ja piikkivartiset jättiläiskarviaiset
Se ei tiedä että tarkkailen lehtimajan suojasta sen käpälien lipsumista liukkaalla siltapuulla
Sade kastelee otuksen turkin se jää sulattelemaan ruokaansa keskelle maisemaa
- Tuija -
Ripustan oksalle punaisen pisteen,
metsäkartalle merkiksi:
Täältä löytyi tanssi.
Pähkinälehdon kätketty näyttämö
vihreiden kulissien verhoama
piruetin pyörteessä kuorien kainot karkelot.
Kasvan tästä maasta
kevyeksi hypyksi,
pehmeäksi poljennaksi,
hengityksen huumaksi.
Jätän itseni tähän.
Ripustan mekkoni oksalle,
hengittelen tanssittua ilmaa,
löytyneen näyttämön tuoksua.
-Leena-
Huhuu kesä!
Puhallan ilmakuplia
lumpeiden tyveen
mustikkaisilla huulilla.
Käytän hikistä mekkoa uimaretkellä.
Soitan kaisloista iloisia riitasointuja korvien täydeltä.
Laulan vedenpinnan alle,
kaloille ja merenneidoille,
simpukoille ja pohjamudalle.
Huhuu kesä!
Annan hiusten kellua
ja varpaiden upota hiekkaan.
Askartelen ulpukanlehdistä hellehattuja
(ja raparperistä piirakkaa)
Vaaleanpunaisin mehu tarjoillaan ystävän puutarhassa,
kaiken sen keskellä,
jonka nimi on kesä.
-Leena-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti