Ensimmäinen pysäkki: avara maisema
Avaan isomman taskun keväälle
pyydän sitä piiloutumaan sinne heti kun lämpö herättää ihmeet ja ihmiset
Väritän talvelta haisevien päivien päälle kultatussilla ja kahvilla
ääriviivoista en välitä
Yhtään en muista millaista on valoisana iltana
samaan aikaan haalenee kuinka hanki kantaa talven yli jänikset ja minut
Ensimmäiset hyttyset syntyvät jättiläisinä
hapuilevaa lentoa
supikoira kuorsaa
Poluntieto imeytyy kengänpohjista verenkiertoon
On vain sulamisvesiä ja oksissa silmut juoksevien sormien hidasteina
-Tuija-
Katson ovisilmästä kun vuodenaika kurkottaa kinostaan ylimittaiseksi
lunta kannetaan muuttolaatikoissa
makuuhuone
eteisen kaappi
parveke
särkyvää
kesävaatteet
Tämä korkeiden seinämien aika sopii hyvin tässä on hyvä
avaruudenkammo pysyttelee kauempana
Katson ovisilmästä kun laatikkopäiset kantajat istuttavat
kaktuksia rappukäytävän porraskatsomoon
soittavat jokaisella tasanteella neljä etydiä pianolle
Keventää taakkaa
ja saa kaktukset hymyilemään
-Tuija-
Jään jäälle jäljeksi
jähmeäksi jänteeksi
Jäisitkö jälkeeni jos jäinen jänne järkkyy?
Jäädytään jälleen
Jäädään
Jäädäksemme
Jää jälkeeni.
Jääthän?
-Leena-
Toinen pysäkki: puu
Otan maiseman hampaitteni väliin.
Kiipeän rungolle
joka herkuttelee lahoudessaan,
suunnittelee maatuvansa tyhjän päälle.
Minä roikun kasvusuuntaa,
tipun ylöspäin.
Varvas muljahtaa limaisella rungolla
ja horisontti huijaa
minut nurin.
Katson mukanani tuomaa maisemaa,
roikkuminen vatsalihaksia kutitellen.
Pureskelen hitaasti näkemääni.
Pieniksi palasiksi,
jotka syljen salaa
sammalen sisään.
Kasvakoon juuret,
vaaka keikauttaa alas maisemattoman roikkujan,
kiivennyt keho on
kevyt kävellä.
-Leena-
Kun keveys jäätyy
ja helmoihin putoaa kaamoksen paino
humahdan omalla luvallani
pohjaan saakka
Kellun piilotetussa peilissä
painun uppeluksiin
ääriviivat huokaavat valkoista
päälleni kiipeää
talviuninen dyyni
-Leena-
Niemi on raahannut painavan yöpaitansa lähelleen
käynyt helmojen päälle makaamaan
peitellyt itsensä lumikoteloon
taitteissa sen kuivuneita hiuksia
ihon kariseva kerros
povitaskussa villasukan neulaskertymä
Silmälasinsa se on laskenut vähälumiselle penkille
linsseihin piirtyy jään aivastuksia
-Tuija-
Kolmas pysäkki: koivuja näyttämöllä
Saisinko nojata tässä hetken?
Unohtaa
olemiseni,
menemiseni,
tulemiseni.
Levätä itseni uusiksi.
Lasken alas nämä hiukset
kiivetköön muurahaiset ja prinssit,
koppakuoriaiset ja kastemadot.
Sillä minä nukun kuin olisin hetken verran kuollut.
Saisinko nojata tässä hetken?
Odottaa kyytiä seuraavalle pysäkille.
Ottaakohan kukaan kyytiin sellaista,
joka makaa litteänä seinälautojen raossa
ilman matkalippua ja matkahalua?
-Leena-
Kolistelet säilykepurkissa käpyä
Hyräilet teräviä konsonantteja
Sinä puhut kurottavien lintujen kieltä
niiden sellaisten jotka piilottavat kotinsa taitavasti ja tapaavat vieraita vain rantapenkoilla
neutraaleissa tuulissa
Ohjaat siniruututakkisten kuoriaisten koreografiaa
ne kipittävät kuten toivot
mutkitellen
banaanipiruetteja
tuntosarvien hallittua värinää
kantavat sormiesi väleihin pihlajankukkia
Rypistät kivenkoloihin muistilappuja talvehtimisen säännöistä
luulet muistavasi ne myöhemmin
Pidät paperin rapinasta yhtä paljon kuin minä pidän laivojen
suurista kaiken nielevistä mahoista
Iltaisin mietit uutta oodia kuun pinnalla käveleville avaruuden hammastikuille
-Tuija-
Tänään minulla on tuntosarvet
vaikeasti ennustettava kasvuvauhti
tuulenpuuskassa tutisevat koivet
kidukset polkuanturoista seuraavina
Seison huomista vastassa pehmeiden neulasten seassa
tuuli tekee koloja vastakarvaan
kasvan etäisyyttä mikrogrammoina
Huomenna minulla on nenän tilalla tunneli
kauniisti niveltyvä häntä
kitiinikuoren alla läpinäkyvät ikkunasiivet
niissä lyijysaumat
suhteettoman suuri nokka
korvien tilalla kohinaa
torahammasrivistö ja melko lyhyt historia
silloin olen kasvanut ulos vanhoista huoneista
silloin ylihuominen on vaihtanut pysäkkiään
-Tuija-
Neljäs pysäkki: lopuksi kevät
Vie minut sinne missä vesi vyöryy maalle
missä paikallaan pysyvä ei uppoa
missä jalat eivät yllä pohjaan
Vie minut sinne missä ajatukset kelluvat
missä puut jakavat halauksia
missä osaan leikkiä jälleen
Vie minut sinnekin missä havunneulaset piirtävät karttoja veteen
missä suunnista syntyy vilkas vyyhti
missä huomiset lepäävät kesynä kämmenelläni
Ja vie lopuksi vielä sinne
missä muistot laukkaavat vapaina
missä naurut laulavat ja ovet ja ikkunat avautuvat yhtä aikaa.
-Leena-
Tanssija kuvassa kallistuu toista kulmaa kohti
venyttää hiuksensa vastakarvaan myötävaloon
ottaa käsiinsä vielä kenenkään pitelemätöntä lunta
Ompelen nopeasti muutamalla pistolla tanssijan kiinni
kiinni kuvan oksiin
upotuslumeen
kiinni kahisevaan kankaaseen
Otan teepusseista lankoja
ripustan niillä pieniä keinuja herääville perhosille
taittelen tämän kuvan kirjan väliin
päivämääräksi erikoisen auringon päivän
helikopterin pörinässä lumimyrskyn jälkeen
-Tuija-
Luunvärinen päivä ilmatilassa hapen seassa lunta
tuntuu kuin nielisi tylliä nenän kautta
Kannen alla kiiltävää hopeista vankivettä
se pyrkii kannen läpi pintaan
sohjoisessa valepuvussa pysähtyjän saappaat syöpyvät
Lumi tekee raskaan laahuksen
painavaa samettia
ja lahoavien kantojen nöyhtää
sen leveys ylittää polun mitat
Laahuksen päällä ratsastaa talvenkankea rupikonna
jätämme sen juhlavin elein hyvään hotelliin
ajastamme herätyksen tuonnemmaksi valon päiviin
vaihdamme laahuksenkantajaa vastarannalla
-Tuija-
Keskustelen kevään kanssa
Vielä on tiukalla mykkyrällä, sikiöasentoon kehrättynä.
Yritän haistaa vihreää (malttamaton)
mutta en kuule edes kohinan aavistusta juurien rystysissä.
Kerää voimia,
saavu myöhemmin,
kerralla ja kunnolla!
(Sinusta kun on
vaikea luopua silloin,
kun käyt näyttäytymässä,
etkä sitten vielä tulekaan...)
Vaan eihän sitä näistä myttyröistä tiedä,
kuulevatko,
kuuntelevatko
saati tottelevatko...
Hankiaurinko iskee minulle silmää,
tietänee jo paremmin.
Palataan asiaan!
-Leena-
Kuvat Tuija Laine & Lasse Kantola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti